Taloustaantuma ei tutkitusti vähennä vapaaehtoisten vakuutusten myyntiä. Päinvastoin taloudellisesti vaikeina aikoina ihmiset tulevat tavallisesti tietoisimmiksi ympärillä uhkaavista vaaroista ja riskeistä. Jo 90-luvun lama osoitti, ettei vapaaehtoisista vakuutuksista säästetä ensimmäisenä. Sen sijaan on vaikea arvioida, lisääkö taantuma suoranaisesti ihmisten halukkuutta vapaaehtoisten vakuutusten ottamiseen. On kuitenkin tutkittu, että kuolemanturvan sisältävien henkivakuutuksien myynti jopa kasvaa, kun ihmisten huoli tulevaisuudesta ja perheen selviytymisestä kasvaa. Perheet haluavat laskea taloutensa varman päälle ja omaan taloutta tarkastellaan selvästi tavallista enemmän. Kuluttajien tietoisuus vakuutuksista myös lisääntyy vaikeina aikoina.
Taantumassa kuluttajat lykkäävät suuria ostopäätöksiä kuten auton ostoa, joka hiljentää autovakuutusten kauppaa ja vähentää myös liikenteen määrää. Kuitenkaan liikkumiseen ja matkustamiseen liittyvästä vakuutusturvasta ei haluta tinkiä ja koti vakuutetaan entiseen tapaan. Vaikka taantuma ei aja kuluttajia suoraan irtisanomaan vakuutuksiaan, otetaan olemassa olevat vakuutukset monissa perheissä kuitenkin suurennuslasin alle. Kuluttajat miettivät erityisesti tavallista tarkemmin mahdollisia tuplavakuutuksia, jos esimerkiksi matkavakuutus löytyy sekä itse ottamana sekä työpaikan puolesta.
Taantuman myönteinen vaikutus on, että vaikeina aikoina ihmiset tulevat tietoisemmiksi ympäristön riskeistä, joka heijastuu turvallisempana liikennekäyttäytymisenä. Suuret ylinopeudet ja turha riskinotto liikenteessä vähenevät.
Vakuutusyhtiöt uskovat kotitalouksien vakuutuksien jatkavan taantumasta huolimatta kasvuaan, mutta jos kriisi pitkittyy, alkaa sen vaikutus näkyä myös vakuutustoiminnan tuloksissa ja erityisen suuri vaikutus on työttömyyden lisääntymisellä.