Archive for February, 2009

Vahinkokorvausten hakeminen on lisääntynyt

Tuesday, February 17th, 2009

Vahinkovakuutusyhtiöt korvasivat vuonna 2008 yli miljoona vahinkoa. Korvausten hakeminen on viime vuonna lisääntynyt ja kuluttajan luottamus vakuutusyhtiöihin ja niiden tarjoamaan tietoon parantunut.

Vuonna 2008 joka neljäs suomalainen on hakenut korvausta tapahtuneeseen vahinkoon. Eniten korvauksia on haettu autovakuutuksesta (24%), sairaus- tai sairauskuluvakuutuksesta (12%), matkavakuutuksesta (12%) ja vapaaehtoisesta tapaturmavakuutuksesta (11%).

Kotivakuutus on yleisin kuluttajien ottama vakuutus Suomessa, joka on noin 80 % suomalaisista. Useinten kotivakuutus puuttuu pienituloisilta ja vuokralla asuvista suomalaisista vain puolella on kotivakuutus. Pienituloisten vakuutusaste on muutenkin alhaisempi. Kotivakuutusten jälkeen yleisimmät vapaaehtoiset vakuutukset ovat moottoriajoneuvon kaskovakuutus (65%) sekä vapaaehtoinen tapaturmavakuutus (55%), jotka ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan.

Finanssialan Keskusliiton teettämän selvityksen mukaan, joka neljäs suomalainen kertoo tuntevansa vakuutusyhtiötä huijanneen henkilön. Vakuutushuijareita tunteneiden määrä on noussut viidessä vuodessa 23 prosentista 28 prosenttiin. Tyypillisin vakuutuspetosten muoto on sattuneen vahingon määrän liioittelu vakuutusyhtiölle.  Aiheettomien korvausten maksajiksi joutuvat valitettavasti rehellisten vakuutuksenottajien maksamaksi, sillä turhat korvaukset nostavat vakuutusmaksuja. Kuitenkaan täysin tekaistuja vahinkoja ja perusteettomia korvausvaatimuksia ei ilmene usein ja valtaosa vakuutusyhtiöiden asiakkaista on rehellisiä.

Valmistele loma-asuntosi talven varalle

Monday, February 16th, 2009

Talvi on riskialtista aikaa loma-asunnoille, jolloin niiden käyttö on muita vuodenaikoja vähäisempää. Vapaa-ajan asunnon vakuutusturva kannattaakin tarkistaa säännöllisin väliajoin vastaamaan kiinteistön arvoa ja käyttöä.

Suppean ja laajan vakuutusturvan hintaero ei välttämättä ole merkittävä, mutta vakuutuksen kattavuudessa voi olla suuriakin eroja. Suppea vakuutus ei esimerkiksi välttämättä korvaa sähkölaitteille aiheutuneita vahinkoja, kun laaja vakuutus korvaa useimmiten sekä ne että esimerkiksi myrskyn aiheuttamat vahingot tai vuotovahingot.

On myös syytä muistaa, että mökin irtaimisto tulee vakuuttaa erikseen, vaikka vakituiseen asuntoon kuuluva irtaimisto olisikin jo vakuutettu. Tavallisin tapa on liittää mökin vakuutus jo olemassa olevaan kotivakuutussopimukseen.

Pienillä asioilla ja käytännön järjellä voi estää ison osan loma-asuntoa uhkaavista vaaroista. Palovaroitin on pakollinen turvalaite kaikissa rakennuksissa, joissa yövytään. Loma-asunnolla ei tulisi säilyttää arvotavaraa ja asunto kannattaa jättää tilaan, joka kiinnostaa varkaita mahdollisimman vähän. Arvotavara on hyvä varashoukutin ja lisäksi arat materiaalit ja saattavat altistua kosteuden ja lämpötilojen vaihtelulle. Myös vedenpinnan yllättävän nousun varalle on hyvä valmistautua ja vene tulee peittää ja kiinnittää huolellisesti. Myrskyn sattuessa tulee heti tarkistaa tai tarkistuttaa mahdolliset vahingot. Loma-asunnon rännit tulisi pitää lehdistä ja roskista puhtaana, jotta vesi ei pääse rakenteisiin. Savupiippu tulee suojata talven varalle, pellit sulkea, muurinpadat tyhjentää vedestä jäätymisen estämiseksi jne.

Vaikka murtovahingot ovat loma-asuntojen tyypillisiä vahinkoja, aiheutuvat aineellisesti suurimmat vahingot yleensä vuoto- ja palovahingoista. Myös vapaa-ajan asunnolle voi hankkia turvalaitteita, jotka vahingon sattuessa ohjaavat oikean lisäavun paikalle. Useilla vakuutusyhtiöillä on yhteistyösopimuksia turva-alan yritysten kanssa, joita voivat tarjota edullisemmin asiakkailleen. Lisäksi monet vakuutusyhtiöt tarjoavat alennusta kotivakuutuksista asiakkailleen, jotka hankkivat turvalaitteet murto-, vuoto- ja palovahinkoja vastaan. Yksinkertaisenkin hälytysjärjestelmän huomatessaan murtovarkaat valitsevat mieluummin suojaamattoman kohteen.

Turvaa kotisi varkailta

Friday, February 13th, 2009

Kun lähtee lomalle tai asunto jää pidemmäksi aikaa tyhjilleen, on tärkeää että koti jää asutun näköiseksi. Naapuria tai ystävää kannattaa pyytää tarkkailemaan taloa ja tyhjentämään postilaatikon säännöllisesti. Valojen palamaan ajastaminen sekä sisällä että ulkona on edullinen konsti saada talo näyttämään asutulta ja varkaat kaihtavat valoja ja valaistuja paikkoja. Ikkunat tulee olla suljettuna ja ovet lukittuna. Verhot kannattaa jättää avoimiksi, mutta suora näkyvyys koko taloon ja arvoesineihin tulisi estää. Vankat ovet ja lukot kaikissa sisäänkäynneissä pitävät ainakin hätäisimmät vorot loitommalla. Vaikka murtovarkaat aiheuttavat eniten huolta omakoti- ja rivitaloissa asuville, pätevät samat suojautumisneuvot pitkälti kerrostaloasuntoihinkin.

Arvokkaat esineet kannattaa merkitä hyvin etukäteen, sillä murron tapahduttua on vaikea heti muistaa mitä kaikkea on viety. Oma vakuutusyhtiö lainaa merkintävälineitä ja merkittyä omaisuutta on vaikeampi saada pimeillä markkinoilla myydyksi. Luettelointi ja valokuvaus ovat hyviä keinoja merkitä arvotavarat ja saattaa helpottaa niiden takaisin saamista ja vahinkovakuutuksen tekemistä.

Tavallisimmin varkaat ovat käteisen rahan, luottokorttejen ja arvoesineiden kuten korujen, alkoholin ja aseiden perässä. Kerrostaloissa varkaudet kohdistuvat usein helppopääsyisiin kellarivarastoihin, joista viedään yleensä autonrenkaita, urheiluvälineitä ja työkaluja.

Lomakauden alkaessa naapuruston asukkaiden vastavuoroinen auttaminen kannattaa. Ympäristöä kannattaa tarkkailla ja puuttua tarvittaessa rohkeasti epäilyttävien liikkujien tekemisiin.

Näkyvästi merkatulla hälytyslaitteella on paras ennaltaehkäisevä vaikutus ja hyväksytyistä hälytyslaitteista voi saada vakuutusyhtiöltä alennusta.

Taantuma ei näy vakuutusten myynnissä

Tuesday, February 10th, 2009

Taloustaantuma ei tutkitusti vähennä vapaaehtoisten vakuutusten myyntiä. Päinvastoin taloudellisesti vaikeina aikoina ihmiset tulevat tavallisesti tietoisimmiksi ympärillä uhkaavista vaaroista ja riskeistä. Jo 90-luvun lama osoitti, ettei vapaaehtoisista vakuutuksista säästetä ensimmäisenä. Sen sijaan on vaikea arvioida, lisääkö taantuma suoranaisesti ihmisten halukkuutta vapaaehtoisten vakuutusten ottamiseen. On kuitenkin tutkittu, että kuolemanturvan sisältävien henkivakuutuksien myynti jopa kasvaa, kun ihmisten huoli tulevaisuudesta ja perheen selviytymisestä kasvaa. Perheet haluavat laskea taloutensa varman päälle ja omaan taloutta tarkastellaan selvästi tavallista enemmän. Kuluttajien tietoisuus vakuutuksista myös lisääntyy vaikeina aikoina. 

Taantumassa kuluttajat lykkäävät suuria ostopäätöksiä kuten auton ostoa, joka hiljentää autovakuutusten kauppaa ja vähentää myös liikenteen määrää. Kuitenkaan liikkumiseen ja matkustamiseen liittyvästä vakuutusturvasta ei haluta tinkiä ja koti vakuutetaan entiseen tapaan. Vaikka taantuma ei aja kuluttajia suoraan irtisanomaan vakuutuksiaan, otetaan olemassa olevat vakuutukset monissa perheissä kuitenkin suurennuslasin alle. Kuluttajat miettivät erityisesti tavallista tarkemmin mahdollisia tuplavakuutuksia, jos esimerkiksi matkavakuutus löytyy sekä itse ottamana sekä työpaikan puolesta.

Taantuman myönteinen vaikutus on, että vaikeina aikoina ihmiset tulevat tietoisemmiksi ympäristön riskeistä, joka heijastuu turvallisempana liikennekäyttäytymisenä. Suuret ylinopeudet ja turha riskinotto liikenteessä vähenevät.

Vakuutusyhtiöt uskovat kotitalouksien vakuutuksien jatkavan taantumasta huolimatta kasvuaan, mutta jos  kriisi pitkittyy, alkaa sen vaikutus näkyä myös vakuutustoiminnan tuloksissa ja erityisen suuri vaikutus on työttömyyden lisääntymisellä.